Skip to content

Suomen Lähetysseura toimijana

Suomen Lähetysseura on suomalainen kansalaisjärjestö, joka täyttää 160 vuotta vuonna 2019. Lähetysseura elää ajassa ja huomioi muuttuvan maailman. Lähetysseura tekee työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Ilmastonmuutoksen vastainen työ on avainasemassa siinä, miten ihmisoikeudet toteutuvat eri puolilla maailmaa.

_DSC0789

Sadan vuoden kehitysyhteistyökokemus

Olemme tehneet kehitysyhteistyötä jo yli sata vuota ympäri maailmaa. Vuonna 2018 työskentelimme 12 eri maassa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Työmme ytimessä ovat oikeudenmukaisuus, toivo ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tukeminen.

Olemme työssämme nähneet, miten ilmastonmuutos vaikuttaa käytännössä ihmisten elämään. Siksi ilmasto- ja ympäristötietoisuus ovat olleet jo pitkään osa työtämme, ja olemme auttaneet yhteisöjä sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Luotettava toimija

Suomen Lähetysseuran työ tapahtuu yhdessä kumppanijärjestöjen kanssa. Toiminnassa noudatetaan hyvän hallinnon käytäntöjä. Työ suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Ulkoisissa, puolueettomissa arvioinneissa Lähetysseura on arvioitu luotettavaksi toimijaksi.

Myös Hope Fund -ilmastorahaston varojen sijoittamista seurataan tarkasti. Mukana olevat saavat säännöllisesti tietoa siitä, miten rahat on käytetty. Päivitämme tietoa hankkeiden etenemisestä myös näille verkkosivuille.

Toimintaamme rahoitetaan niin ulkoministeriön, seurakuntien kuin yksityisten lahjoitusten kautta. Hope Fund on uusi toiminnan muoto, jonka kautta haluamme tarjota osaamisemme yritysten ja yhteisöjen käyttöön ja autamme niitä vähentämään päästöjään ja kompensoimaan ne eettisesti.

Liity siis mukaan sijoittamaan paremman maailman puolesta!

_DSC1085

Lue seuraavaksi

Yhteistyötarinat

Miten yritys hyötyy kierto- ja jakamistaloudesta?

Marko Tyynelä Solvomatesta esittelee miten SolvoApp toimii. Tapasimme Alihankintamessuilla Tampereella ja huomasimme heti, että meillä on paljon yhteistä ...

Yhteinen arvomaailma

Kun arvomaailma kohtaa, on helppo tehdä yhteistyötä. Yhteistyö Hope Fundin kanssa saikin alkunsa, kun Mäkiset näkivät televisiossa mainoksen ...

Mitä yritys odottaa Hope Fundilta?

Helposti tulee ajatelleeksi, miksi nähdä vaivaa päästöjen vähentämiseksi tai kompensoimiseksi. Monet saattavat ajatella, ettei kannata yrittää vaikuttaa mihinkään, ...

Metsä on meille tärkeä

Meille suomalaisille metsä on kansallismaisema, tarinoiden maisema, paikka rauhoittumiselle ja tulonlähde. Metsien hyödyntämisen ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkää ...

Ole oma itsesi

Luonkos luonnonkosmetiikkabrändin ja Hope Fundin yhteistyön juuret ovat yhteisissä arvoissa. Rehellisyys ja vastuullisuus ovat ohjenuoria molempien toiminnassa. Luonkosin ...